Tuhlaajatyttären paluu

Lukeekohan tätä blogia enää kukaan?

Viime vuosi oli hemmetin rankka. Kaikki tuntui pyörivän huonon oloni ympärillä ja itse olisin vain halunnut elää normaalia elämää. Olin kaksi kuukautta päiväsairaalassa, riitelin sairaalan lääkärin kanssa koska hänen mielestään minun pitäisi mennä kokovuorokausiosastolle (en suostunut), aloitin ja lopetin lukuisia eri mielialalääkkeitä, polveni leikattiin, selkäni romahti, unettomuuteni paheni ja ruokahaluni huononi niin paljon että painoni tippui selkeästi alipainon puolelle.

Tapahtui myös hyviä asioita. Keväällä rupesin seurustelemaan, elokuussa muutin rauhalliselle asuinalueelle 40 neliön asuntoon (jossa on iso parveke!) ja elokuun lopussa aloitin vuoden kestävän työhönkuntoutuksen. Kuntoutus ei ole sujunut niin hyvin kuin toivoin, koska olen joutunut olemaan aika paljon poissa joko selkäni, polveni tai uniongelmieni vuoksi. Yritän kuitenkin parhaani, olen tutustunut aivan ihaniin ihmisiin ja pitkästä aikaa minulla on selkeä päivärytmi.

Tällä hetkellä en toivo mitään muuta, kuin että saisin fyysisen ja psyykkisen vointini parempaan kuntoon tulevan vuoden aikana. Taisteluaseina mulla on rakkaus, liikunta, monipuolinen kasvisruoka, d-vitamiini, melatoniini, fysioterapia, ihana psykologi, kirjat, musiikki, elokuvat, luonto ja eläimet. Auringonpaistetta siis odottelemaan!

Ps. Eräs blogini lukija lähetti minulle kauniin kortin ja ihanaa mustikkateetä. Anteeksi etten ole kiittänyt tai ottanut yhteyttä aiemmin, olen ollut niin väsynyt. Suuret kiitokset siis, tee oli hyvää ja kortti pääsi uuden asuntoni seinälle muutaman muun kauniin kortin kaveriksi :)